Avainsana: Hermannin rantatie

Haukilahdenkatu avataan liikenteelle 1.6. alkaen

Haukilahdenkatu avataan liikenteelle 1.6. alkaen. Hermannin rantatieltä pohjoisen suunnasta pääsee kääntymään Haukilahdenkadulle. Etelän suunnasta sen sijaan ei vielä toistaiseksi pääse kääntymään Haukilahdenkadulle. Etelästä tultaessa reitti kulkee edelleen Vanhan talvitien, Lautatarhankadun ja Hämeentien kautta. Ajoreitti Haukilahdenkadulta pohjoiseen Lahdenväylälle kulkee Hermannin rantatien yli ja Kyläsaarenkadun pohjoispäässä sijaitsevan liikenneympyrän kautta. Kyläsaarenkadun keskikohdalla olevan suojatien liikennevalot poistuvat hetkellisesti käytöstä […]

Kalasatama | Työpajankadun ja Hermannin rantatien väliaikainen kiertoliittymä puretaan 11.5.

Torstaina 11.5. aloitetaan Työpajankadun ja Hermannin rantatien risteyksessä sijaitsevan väliaikaisen kiertoliittymän purkutyöt. Työt risteysalueella ovat edenneet suunniteltua nopeammin, eikä tarvetta kiertoliittymälle enää ole. Purkutöiden aikana risteyksessä on liikenteenohjaus. Risteysalue palautetaan kiertoliittymää edeltävään tilaan eli liikennevalo-ohjatuksi risteykseksi. Liikennevalot palautuvat käyttöön vasta toukokuun lopussa, sillä vanhat valotolpat on jouduttu purkamaan. Ratatyöt jatkuvat Työpajankadun ja Vanhan talvitien välillä […]

Hermannin rantatie | Viikolla 17 yötöitä ja pieniä liikennejärjestelymuutoksia kadun pohjoispäässä

Hermannin rantatien pohjoispäässä rakentaminen on edistynyt siten, että ensimmäiset kiskot ovat saapuneet työmaalle. Tällä viikolla (vk 17) työmaalla tehdään pieniä liikennejärjestelymuutoksia keskiviikon ja torstain sekä torstain ja perjantain välisinä öinä: Jalankulun ja pyöräilyn reiteissä ei tapahdu muita muutoksia. Suojatien siirtyminen on opastettu maastossa. Liikennejärjestelyjen toteuttamisesta aiheutuu jonkin verran melua. Pahoittelemme tästä aiheutuvaa häiriötä! Rakennamme välille […]

Kalasatama | Liikennejärjestelymuutos Hermannin rantatien ja Työpajankadun risteyksessä 17.–18.4., risteysalueelle väliaikainen kiertoliittymä

Kalasatamasta Pasilaan -hankkeen radanrakennustyöt etenevät Hermannin rantatien ja Työpajankadun risteysalueelle. Risteykseen rakennetaan väliaikainen kiertoliittymä, jonka rakentaminen alkaa maanantaina 17.4.  Järjestely on käytössä tiistaina 18.4.   Hermannin rantatien ja Työpajankadun risteysalue muuttuu Kalasatamasta Pasilaan -hankkeen radanrakennustöiden vuoksi kiertoliittymäksi tiistaina 18.4.  Järjestelyn rakentaminen aloitetaan jo maanantain 17.4. aikana. Paikalla on liikenteenohjaus . Kiertoliittymäjärjestely on voimassa kesäkuun 2023 loppuun. […]

Hermannin rantatiellä ja Kyläsaarenkadulla liikennejärjestelymuutoksia viikolla 15

Tiistaina 11.4. Hermannin rantatiellä, välillä Työpajankatu–Tukkutorinkuja, aloitetaan suojaputkikaivantojen kaivutyöt. Kadun länsireunan jalkakäytävä siirretään tilapäisesti ajoradalle. Ajoneuvoliikenne erotellaan jalankulusta raskassuojalla. Pyöräliikenne siirtyy ajoradalle. Pyöräliikenteelle opastetaan lisäksi oma kiertoreitti Capellan puistotien kautta. Pyöräliikenne pysyy ajoradalla myös Työpajankadusta etelään, kun työaluetta laajennetaan nykyisen suoraan menevän kaistan päälle. Kyläsaarenkadulla tehdään vesihuoltotöitä, jotka alkavat keskiviikkona 12.4. Työt kestävät noin neljä […]

Tervetuloa lastentapahtumaamme 1.4. klo 10–13

Järjestämme lapsille tarkoitetun tapahtuman Sörnäistentunnelin pohjoisen suuaukon työmaallamme huomenna 1.4. klo 10–13. Osallistujat pääsevät kurkistamaan tunneliin ja tutustumaan työkoneisiin. Tilaisuudessa on myös mahdollisuus osallistua tietovisaan, jonka voittajalle arvotaan lelupalkinto. Tarjolla on myös pientä purtavaa. Sisäänkäynti alueelle on Hermannin rantatien jalankulun ja pyöräilyn väylän puolelta Sörnäistenkadun kohdalla. Lämpimästi tervetuloa!

Kalasatama | Liikennejärjestelymuutos Hermannin rantatiellä 30.–31.3. välisenä yönä

Hermannin rantatien ja Vanhan talvitien liittymässä tehdään liikennejärjestelymuutos torstain ja perjantain (30.–31.3.) välisenä yönä. Muutokset koskevat myös aluetta välillä Vanha talvitie–Verkkosaarenkatu. Jalankulun, pyöräilyn ja moottoriajoneuvoliikenteen reitit muuttuvat. Järjestely on voimassa perjantaina 31.3. klo 7.00 alkaen.

Kalasatama | Radan rakennustyöt etenevät välille Työpajankatu–Verkkosaarenkatu viikolla 11

Kalastamasta Pasilaan -hankkeen ratatyöt etenevät Työpajankadun ja Verkkosaarenkadun väliselle alueelle. Työt aloitetaan Hermannin rantatien ja Työpajankadun liittymän pohjoispuolelta ja ne etenevät vaiheittain Hermannin rantatietä kohti pohjoista kevään ja kesän 2023 aikana. Viikolla 11 tehdään työalueen aitaamista. Varsinaiset rakennustyöt aloitetaan ma 20.3. alkaen. Työalue sijaitsee kadun keskellä, mikä mahdollistaa sen, että jalankulun, pyöräilyn ja moottoriajoneuvoliikenteen reitit […]

Kalasatama | Yötöitä Hermannin rantatien ja Työpajankadun liittymässä 6.3. alkaen

Suojaputkiasennustyöt Hermannin rantatien ja Työpajankadun liittymässä etenevät kadun pohjoisreunaan maanantaina 6.3. Työt kestävät viikon 10 ajan, ja ne tehdään öisin (klo 20–6.00) liikenteelle aiheutuvan häiriön minimoimiseksi. Työt sisältävät kadun pintarakenteiden poistoa, maankaivua sekä porausta.

Kalasatama | Liikennejärjestelymuutos Hermannin rantatien ja Työpajankadun liittymässä viikolla 8

Raitiotien rakennustöiden edetessä Hermannin rantatien ja Työpajankadun liittymästä osa otetaan työalueeksi. Liittymän länsipuolelta (Työpajankadun eteläreuna) poistuu yksi kaista käytöstä suojaputkikaivannon vuoksi. Samalla Hermannin rantatien liittymästä 23.1. poistunut (Kalasatama | Hermannin rantatien ja Työpajankadun liittymässä kaistamuutos 23.1. – Kalasatamasta Pasilaan -hanke) etelänsuuntainen kaista palautuu käyttöön. Lisäksi Työpajankadulta väliltä Kalasatamankatu–Hermannin rantatie on poistettu yksi kaista käytöstä. Useita […]