Kalasatama | Yötöitä Hermannin rantatien ja Työpajankadun liittymässä 6.3. alkaen

3.3.2023
Kuva. Hermannin rantatien ja Työpajankadun risteys helmikuussa 2023.
Kuva. Hermannin rantatien ja Työpajankadun risteys helmikuussa 2023.

Suojaputkiasennustyöt Hermannin rantatien ja Työpajankadun liittymässä etenevät kadun pohjoisreunaan maanantaina 6.3. Työt kestävät viikon 10 ajan, ja ne tehdään öisin (klo 20–6.00) liikenteelle aiheutuvan häiriön minimoimiseksi. Työt sisältävät kadun pintarakenteiden poistoa, maankaivua sekä porausta. Niistä aiheutuu melua ja mahdollista tärinää lähialueelle. Liikennevalot poistetaan käytöstä töiden ajaksi. Paikalla on liikenteenohjaus.

Työalue on esitetty alla olevassa kuvassa.

Kuva. Viikolla 10 tehtävien töiden sijainti Työpajankadun pohjoisreunassa.
Kuva. Viikolla 10 tehtävien töiden sijainti Työpajankadun pohjoisreunassa.

Työt alkoivat viikolla 8 kadun eteläreunasta (linkki 17.2. julkaistuun uutiseen).

Hermannin rantatien ja Sörnäisten rantatien välinen yhteys poikki joko viikolla 10 tai 12

Myös Hermannin rantatien ja Sörnäisten rantatien välinen yhteys joudutaan sulkemaan 1–3 yönä. Sulku koskee ainoastaan moottoriajoneuvoliikennettä. Sulun aikana ajoyhteys Sörnäisten rantatielle kulkee Työpajankatua pitkin. On mahdollista, että tämä työ tehdään vasta viikolla 12, mikäli Työpajankadun pohjoisreunan töihin menee koko viikko.

Suljettava liittymä on esitetty alla olevassa kuvassa.

Kuva. Viikolla 10 tai 12 suljettava yhteys Hermannin rantatieltä Sörnäisten rantatielle. Töitä tehdään 1–3 yönä.
Kuva. Viikolla 10 tai 12 suljettava yhteys Hermannin rantatieltä Sörnäisten rantatielle. Töitä tehdään 1–3 yönä.

Pahoittelemme töistä aiheutuvaa häiriötä!