Avainsana: hermanni

Hermanni | Asukaskävely keskiviikkona 30.8. klo 17–18

Viimeinen Kalasatamasta Pasilaan -hankkeen asukaskävely järjestetään keskiviikkona 30.8. klo 17–18 Hermannin asukkaille – myös muut kiinnostuneet ovat tervetulleita.

Hermanni | Muutoksia jalankulun ja pyöräilyn reitteihin Saarenkadun kohdalla 28.8., paalutus päättynyt

Lisäksi Haukilahdenkadun ja Hermannin rantatien risteyksen eteläpuolelle avataan reitti kadun länsipuolelta itäpuolelle, jota pitkin pääsee Kyläsaarenkadun bussipysäkeille. Sörnäistenkadun poikittaisyhteys säilyy käytössä etelään suuntautuvalle jalankululle ja pyöräilylle, ja jalankulun reitti Saarenkadun työalueen reunassa säilyy käytössä.

Asukaskävelyjä hankkeen alueella

Järjestämme asukaskävelyjä hankkeen alueella loppukevään, kesän ja syksyn 2023 aikana. Asukaskävelyt ovat vapaamuotoisia tapahtumia, joihin voi tulla paikan päälle tutustumaan töiden etenemiseen ja esittämään kysymyksiä työmaalle. Asukaskävelyissä kävellään ennalta suunniteltu reitti katualueella työmaata seuraten. Asukaskävelyjen aikataulut ja reitit: Kalasatama:11.5. klo 17–18 Lähtö klo 17.00 Aallonhalkojanaukiolta (linjan 59 päätepysäkkiä vastapäätä)Reitti: Aallonhalkoja–Junonkatu–Leonkatu–Hermannin rantatie–Vanha talvitie Hermanni: ajankohta tiedotetaan […]

Hermanni | Saarenkadulla aloitetaan voimakasta melua aiheuttava työ 20.3.

Kalasatamasta Pasilaan -hanke aloittaa maanantaina 20.3. voimakasta melua ja tärinää aiheuttavan työvaiheen Saarenkadulla. Työt sisältävät kaivutöitä, paalutusta sekä kunnallistekniikan siirtoja ja uusimista. Saarenkadulta on jalankulun yhteys Haukilahdenkujalle töiden ajan. Meluavin työvaihe kestää noin 3–4 kuukautta ja valmistuu kesän 2023 loppuun mennessä. Paalutusta tehdään arkisin klo 9–18. Muut työt aloitetaan klo 7. Työalue on esitetty alla […]

Hermanni | Louhinta- ja räjäytystöitä Agroksenmäellä 21.9. alkaen

Keskiviikkona 21.9. aloitetaan louhinta- ja räjäytystyöt Agroksenmäellä, Sörnäistenkadun ja Hermannin rantatien kulmassa. Työt ovat osa Sörnäistentunnelin pohjoisten suuaukkorakenteiden rakentamista osana Kalasatamasta Pasilaan -hanketta. Mahdollisia räjäytysajankohtia on päivittäin viisi: klo 8.50 klo 10.45 klo 13.50 klo 15.30 klo 17.50 Paikalla on liikenteenohjaus, joka valvoo, että alueella ei liikuta. Liikkumiskiellon kesto on korkeintaan 15 minuuttia, todennäköisesti kuitenkin […]

Kallioporaus alkaa Agroksenmäellä 28.6.

Tiistaina 28.6.2022 aloitetaan kallioporaus Agroksenmäellä, Hermannin rantatien ja Sörnäistenkadun kulmassa. Porauksesta aiheutuu melua, tärinää ja pölyä, ja sitä tehdään arkisin klo 7–18. Poraustyöt ovat osa Sörnäistentunnelin pohjoisten suuaukkorakenteiden rakentamista Kalasatamasta Pasilaan -hankkeessa. Poraustyöt kestävät elokuun 2022 loppuun. Myöhemmin syksyllä käynnistyvät louhintatyöt, joista tiedotetaan erikseen. Porausalue on esitetty alla olevassa kartassa. Pahoittelemme häiriötä! Lisätietoja: Kalasatamasta Pasilaan […]

Vesijohtovuoto Hermannissa, käyttövesi poikki kolmelta kiinteistöltä

Kaivinkoneen kauha osui runkovesiputkeen Hermannissa, minkä vuoksi vedenjakelu on katki osoitteissa Haukilahdenkuja 5, 7 ja 11. Vuoto on eristetty, ja vedenjakelun odotetaan palaavan klo 22 mennessä. Tilanteen kehittymistä voi seurata HSY:n verkkosivuilla: https://www.hsy.fi/vesi-ja-viemarit/vesikatkot-ja-hairiot/. Pahoittelemme häiriötä!

Sörnäistentunnelin suuaukon pohjatutkimukset käynnistyvät viikolla 6

Viikolla 6 tehdään pohjatutkimuksia Hermannin rantatiellä, Sörnäistenkadulla ja Agroksenmäellä. Työt sisältävät kairavaunuilla tehtäviä maaperäkairauksia. Töitä tehdään arkisin klo 7–18 välisenä aikana, ja niiden arvioitu kesto on noin kuukausi. Tutkimukset liittyvät Sörnäistentunnelin suuaukon suunnitteluun. Töiden aikana kulkua Agroksenmäeltä Hermannin rantatielle joudutaan rajoittamaan. Sulku kestää korkeintaan yhden päivän. Lisäksi Hermannin rantatien jalankulun ja pyöräilyn väylällä on tilapäisiä […]