Hermanni | Louheen murskaus aloitetaan Hermannin rantatiellä 7.12.

30.11.2022
Kuva. Murskekasa Hermannin rantatiellä.
Kuva. Murskekasa Hermannin rantatiellä.

Kalasatamasta Pasilaan -hanke aloittaa Sörnäistentunnelin pohjoiselta suuaukkotyömaalta peräisin olevan louheen murskauksen Hermannin rantatiellä 7.12.2022. Murskaustyötä tehdään arkisin klo 7–18. Murskausta ei tehdä ilmoitettujen kellonaikojen ulkopuolella, viikonloppuisin tai yleisinä juhlapäivinä.

Murskaustyö kestää enintään 49 päivää, eikä sitä tehdä joka päivä. Murskattava louhe hyödynnetään täysimääräisesti Kalasataman alueella.

Louheen murskausalueen sijainti on esitetty alla olevassa kartassa.

Louhinta- ja räjäytystyöt jatkuvat maaliskuun 2023 loppuun asti

21.9.2022 alkaneet louhinta- ja räjäytystyöt etenevät aiemmin ilmoitetussa aikataulussa, ja ne saadaan päätökseen maaliskuun 2023 loppuun mennessä. Mahdollisia räjäytysaikoja on viisi:

Kaikkia ilmoitettuja aikoja ei käytetä.

Myöhemmin keväällä tunnelityömaasta aiheutuva melu helpottaa, kun louhinnat sekö räjäytykset saadaan päätökseen ja työt jatkuvat betonitöillä. Viikolla 52 työmaalla on joulutauko.

Olemme pahoillamme aiheuttamastamme häiriöstä!